torstai 5. toukokuuta 2016

HELSINKI


Oltiin mun kaverin Marikan kanssa Helsingissä muutama viikko sitten. Otettiin tosi paljon kuvia, joten ajattelin jakaa reissun teidän kanssa. :)
Me lähdettiin perjantaina vähän aikaisemmin koulusta, ja lähdettiin bussilla kohti Helsinkiä. Äitin täti oli meitä Kampissa vastassa, jätettiin pikkusisko hänen kaverinsa matkaan, ja lähdettiin bussilla äidin tädin luokse, jossa oltiin yötä. Perjantai-ilta oltiin hänen kämpällä, juteltiin isomummin kanssa ja otettiin rennosti.
Lauantai lähettiin Helsingin keskustaan. Oli tosi kiva sää, aurinko paisto ja oli lämmin. Me käveltiin ensin meren rantaan ja käytiin Kaivarin Kanuuna, nimisellä kirpparilla. Sitten kierreltiin keskustan kaupoissa ja käytiin syömässä Picnicissä. Illemmalla ennen kun aurinko kerkesi laskea mentiin vielä käymään Tuomiokirkolla. Mä en ole ikinä käynyt siellä ja olihan se ihan hieno. :) Istuttiin portailla, syötiin karkkia, nautittiin maisemista ja otettiin vähän kuvia.














Sunnuntai käveltiin vesisateessa kauppakeskus Kaareen. Onneksi suunniteltiin keskustaan meno lauantaksi, sillä ei olisi ollut kiva rämpiä siellä vesisateessa. Kaaressa kierreltiin hieman kauppoja ja mentiin sitten kämpälle syömään. Illalla lähti bussi kohti kotia.


Oli kyllä tosi kiva reissu, kiitos Marikalle matkaseurasta! ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! ♡